Idea hyvä 10, toteutus -1

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

silma-1Olen katsonut kaikki Suomen BB-kaudet. Ensimmäistä kautta seurasin pääasiallisesti televisiosta (illan päälähetykset), mutta taisin jo silloin ostaa pätkiä 24/7-palveluun. Kakkoskaudelta lähtien olen ostanut 24/7-palvelun ja seurannut talon tapahtumia reaaliajassa.

Pidän formaatista. Parhaimmillaan se on mainio ihmisluonteen testi ja ryhmädynamiikan oppitunti. On mielenkiintoista seurata kuinka asukkaat kasvavat kauden aikana ja porukka tiivistyy sitä mukaa kun ihmisiä tippuu talosta pois. Kiinnostavaa on sekin, että ohjelman välityksellä pääsee kurkistamaan hyvin erilaisten ihmisten ajatusmaailmaan. Tämä hyvässä lykyssä vaikuttaa omaankin ajatteluun avartavasti.

BB-asukkaat voivat olla viihdyttäviä ihan vaan keskenään hönöilemällä.

Tehtävät tuovat lisämaustetta ja draamaa ja Suomessakin on ollut mainioita viikkotehtäviä (etenkin alkukausilla). Valitettavasti tehtävien taso on esimerkiksi tällä viimeisellä kaudella ollut suorastaan luokatonta räpeltämistä.

Kiusaaminen ei kannata

Kun tunnustaa julkisesti seuraavansa BB-taloa, saa yleensä aina saman litanian: kamalaa huttua, joka opettaa kiusaamaan ja potkimaan heikot pois porukasta. Ei pidä paikkaansa: ensimmäinen BB-voittaja Perttu ei ollut talolaisten suosikki – hänet nimettiin kerta toisensa jälkeen häätöäänestykseen – mutta hän voitti katsojat puolelleen ja näin ollen koko kisan. Vastaavia muitakin tapauksia on. Katsojat asettuvat lähes aina ”kiusatun” ja aliarvioidun puolelle. Kiusaajat ja pahanpuhujat eivät kisaa voita (poikkeus vahvistaa säännön, tapaus Teija vuodelta 2011 – hänen kuivakka huumorinsa jakoi katsojia).

BB-voittajan profiili

Kaikki BB-voittajat ovat olleet tyyppejä, jotka a) tulevat tasavarmasti kaikkien kanssa juttuun, b) eivät liittoudu ja leiriydy tiukkoihin kuppikuntiin, c) eivät ajaudu talossa parisuhteisiin tai peitonheilutuksiin ja d) jaksavat pysyä positiivisina ja innokkaina kokemaan taloa alusta loppuun saakka, sortumatta isompiin juonitteluihin ja pahanpuhumisiin.

Vuoden 2014 BB loppuu tänään. Aiempina kausina talolaisia on pitkän seuraamisen jälkeen tullut hetkellisesti jopa ikävä, mutta tänä vuonna en jää kaipaamaan. Vaikka aluksi tuntui, että kerrankin tuotanto on kuunnellut fanien toiveita ja ottanut taloon hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä tavallisia (ei julkkistyrkkyjä) ihmisiä, kausi on ollut karmea pannukakku. Kahta ulkotehtävää (Kiron Kivikko ja Syysmyrsky, jälkimmäinen enemmän haaste kuin tehtävä) lukuunottamatta tehtävät ovat olleet mitäänsanomattomia ja asukkaat harvinaisen negatiivisia. Ensimmäistä kertaa voin – muutamaa asukaspoikkeusta vaille – allekirjoittaa BB-mollaajien väitteet siitä, että ohjelma on turha ja antaa etenkin nuorille seuraajille huonoa esimerkkiä. Talon patalaiskat, omahyväiset rääkyjät, manipuloivat sopankeittäjät ja perässähiihtävät tapetit jäävät toivottavasti unohduksiin kun finaali tänään loppuu.

Voi hyvinkin olla, että tämän kauden surkeus tekee minusta BB-antifanin.

Voittajaksi kelpaa tänä vuonna vain yksi. Hän täyttää edellä luetellut pykälät a-d. Itse tulen muistamaan tästä kaudesta hänen joikhaamisensa sekä ilon että kaipauksen hetkillä ja hauskan, saamelaisaksenttisen puhetyylinsä. Hänen välityksellään olen oppinut porotaloudesta ja saamelaisten elämästä enemmän kuin varmaan koskaan olisin lukemalla oppinut. Hieno nuori mies tämä Andte…tai kuten hän itse sanoo: ”Se se kyllä on!”

 

 

Suutarin lapsena

Vedän blogikursseja – mitä, seitsemättä vuotta putkeen? – ja paasaan kurssilaisille blogien sisällön ideoinnista ja kirjoitusrutiinien muodostamisesta; rohkeudesta, rentoudesta ja omaäänisyydestä. Hah! Kun itse istahdan täysin vailla tavoitteita blogin ääreen, yksikään ajatus ei liiku päässä. Kammottava tyhjän ruudun paniikki. Sama lukko on kaikessa muussakin kirjoittamisessa.

Olen ollut satunnaisia pakollispläjäyksiä huomioimatta ns. oikeasti kirjoittamatta jotakuinkin kolme vuotta. Tuntuu oudolta, vieraalta, hieman tyhjältä. Viime aikoina pieniä ituja on kuitenkin noussut: tekisi mieli kokeilla pitkästä aikaa lyhytproosaa, kirjoittaa vaikka sarjaa kotikerrostalon/lähiön naapureista ja asukkaista. Vanhoihin, keskeneräisiin proosakyhäelmiini tuskin enää palaan. Seassa on paljon käyttökelpoistakin, mutta aika on ajanut niiden ohitse, teemat eivät enää samalla tavalla kiinnosta kuin keskeneräisyyksien syntyhetkellä.

Kokonaan kirjoittamatta en voi olla kai koskaan. Kun yllä viittaan että en ole kirjoittanut ”oikeasti”, se tarkoittaa, että en ole kirjoittanut a) tietokirjoja, b) proosaa, c) henkilökohtaista blogia. Olen päivittänyt ammatillista blogiani laiskasti ja huvitellut kuvien kanssa harrasteblogissani. Eräänlaista sormiharjoittelua…

 

 

Kessun kaa eessuntaas

Kuva Pixabaysta, lisensoitu CCO 1.0
Kuva Pixabaysta, lisensoitu CCO 1.0

23.4. eli jotakuinkin tasan kuukauden savuttomana oltuani, retkahdin polttelemaan jämiä ystävän savukkeista. Viinillä oli osuutta asiaan. Seurauksena tästä se, että kun huomasin pystyväni jatkamaan savutonta arkea ja jättämään tupruttelun viinilasin yhteyteen, toistin samaa kaavaa myös toisella viinimaistelukerralla. Ei välttämättä kovinkaan fiksua.

Mietin, voisiko tämä juhlapolttamisen tapa kohdallani toimia vai lähteekö homma taas kuin huomaamatta lapasesta. Sähkötupakkaa on selvästi kulunut enemmän repsahduksen jälkeen, mutta en silti ole nollannut laskureita tai kaatanut tervaa ja höyheniä päälleni – koska pääasiallinen, arkinen savuttomuuteni on kuitenkin pysynyt. Tupakoimattomana on paljon helpompi olla, olo on vapaampi ja ennen muuta raikkaampi. Pienimuotoinen, kotikutoinen kunnonkohotuskuurikin on käynnissä ja savuttomuus tukee sitä mainiosti. Ylimääräisiä kiloja ei ole tullut ja vieroitusoireitakaan en ole huomannut ensimmäisten viikkojen jälkeen.

Joten, viinitupakoinnista huolimatta aion juhlistaa ensi viikolla kahden kuukauden savuttomuutta! En ehkä viinillä kippistäen kuitenkaan;)

 

Alhosta ylös

Pixabay water-lily-4462_640
Keuhkojeni värekarvat tuskin koskaan näyttävät näin kukoistavilta (eikä kenenkään, kuvassa lumpeenkukka), mutta ainakin olo on raikkaampi. Kuva Pixabaysta, lisensoitu CCO 1.0

 

Viime viikonloppu oli yhtä suurta tupakantuskaa. Lopulta turvauduin sähkötupakkaan, vaikka olin ajatellut, että en halua käyttää sitäkään ja tavallaan pitkittää lopullista nikotiinista vieroittumista. Mutta jos vaihtoehtona on sortuminen, sähkötupakka ajaa asiansa.

Itse asiassa olen aika ylpeä itsestäni juuri nyt: pääsin yli useamman tilanteen ja tuskastuttavan tukalan päivän, jolloin olisi ollut niin kovin helppo kurvata kioskin ovesta sisään ja ostaa aski tupakkaa. Maanantaina tupakoimattomuutta tuli täyteen kaksi viikkoa. Suurimman osan ajasta mieliala on ollut luonteelleni epätyypillisen synkkä, mutta pikkuhiljaa alan nähdä hyviäkin puolia. Eilen taisi olla ensimmäinen päivä kun pystyin jo hetkeksi unohtamaan tupakoinnin.

  • polttaminen loppui ma 24.3. klo 14.48
  • olen säästänyt 16 päivässä rahaa melkein 40 e
  • olen jättänyt polttamatta 160 tupakkaa
  • en ole repsahtanut kertaakaan
  • helpotin tuskaa nikotiinipitoisella sähkötupakalla
  • mielentila synkkä, ilkeä ja äreä, pientä piristymistä havaittavissa
  • vaikeusaste asteikolla 1-10: 9

Musta laatikko

Vaikeaa, vaikeaa. Ei mitään positiivisuus-bullshittia todellakaan tiedossa, joten jos sellaista kaipaat, lopeta lukeminen.

Mantrahan kuuluu, että aluksi tupakantuska iskee 3 x päivässä 3 min kerralla – ja että se on helppo voittaa. On, varmasti, jos pitäisi paikkansa.

Ekat noin kuusi päivää taittuivat kevyesti, varmaankin uutuudenviehätyksessä ja näyttämisenhalussa. Sitten…jatkuva, järkyttävän kova tupakanhimo heräämisestä nukkumaanmenoon saakka. Tätä takana nyt noin puolet 12 päivästä.

Polttamattomuus tuntuu tyhjyydeltä elämässä, sielussa ja kehossa. Tänään kävelin ihanassa aurinkoisessa säässä ja tunsin sisälläni onnettoman kolon. Olisin voinut ryöstää ja tappaa yhdestä savukkeesta.

En vaan ole piruuttanikaan polttanut. Enkä siis tappanut.

Tarkkailen itseäni ihmiskokeena. Missä vaiheessa tupakanhimo laantuu ja elämä voittaa?

 

 

 

 

Lupa evätty pysyvästi

CCO 1.0
CCO 1.0

Kahdeksan tupakoimattoman päivän jälkeen tupakantuska ei suinkaan ole helpottanut vaan tuntuu nyt olevan huipussaan. Alkuhan menikin suht kivuttomasti.

Sisäinen nikotiinihirviöni tuntuu olevan Potter-kirjojen arkkivihollisen, Lordi Voldemortin, kaltainen sinnikäs tyyppi: vaikka se kärsii ja kituu ja hajoaisi palasiksi, se kerää voimia ja iskee kun vähiten odottaa.

En tietenkään anna Vollelle periksi. Tuskasta huolimatta iloitsen tupakanhajuttomuudestarahojen säästymisestä ja erityisesti huonon omantunnon puuttumisesta, ja yritän ajatella mahdollisimman paljon kaikkea muuta kuin tupakkaa, ällöttävää tupakkaa. Samalla suhtaudun itseeni kuin koe-eläimeen: ahaa, nyt se käyttäytyy noin ja aijaaha, nyt se yrittää tuota kautta ulos.

Olen jo selvästi aloittanut ensimmäisen repsahduksen petaamisen. Samat kuviot toistuivat myös ensimmäisellä (onnistuneella) lopetuskerralla. Harmi, että silloista tupakoimattomuuspäiväkirjaa ei ole enää tallessa, joten en voi tarkistaa, mutta muistelen, että repsahduksia/lipsahduksia tapahtui 1-2 ensimmäisten kuukausien aikana ja molemmat olivat vain savukkeen tai korkeintaan muutaman mittaisia. En antanut itselleni uutta lupaa polttaa enkä lannistunut takapakeista.

Se, miten kymmenen vuoden polttamattomuus muuttui yllättävän nopeassa tahdissa päivittäiseksi polttamiseksi on nimittäin aika erilainen kuvio kuin tupakan tai kahden repsahdus-lipsahdukset. Minulla polttamiseen on aina liittynyt lapsellista kapinointia ja tuossa elämänvaiheessa irrottautuminen entisestä elämästä nosti vanhan kapina-ajatuksen esiin:  voin tehdä ihan mitä huvittaa! Vaikka polttaa! Eräänlaista vääristynyttä kaikkivoipaisuus- ja voimaantumisajattelua. Annoin itselleni luvan polttaa. Se oli vähän kuin palkinto vuosien kunnollisuudesta.

Tupakan avulla ei kukaan tietenkään voimaannu kuin korkeintaan 15 sekunniksi. Ja jopa sinäkin kröh…nautittavana aikana mielessä voi käydä mustanpuhuva ajatus äkkikuolemasta aivoinfarktiin jos ja kun tuntee nikotiinin humahtavan päähän.

Ei ihme että uuvuttaa ja uni ei tule, kun ajatuksiaan vastaan on koko ajan taisteltava ja muistuteltava itseään syistä lopettaa. Loistavia muistuttelijoita onneksi löytyy netistä paljon, tänään olen virkistänyt muistiani mm. vuoden 2013 parhaimmilla tupakavastaisilla videoilla.