Suutarin lapsena

Vedän blogikursseja – mitä, seitsemättä vuotta putkeen? – ja paasaan kurssilaisille blogien sisällön ideoinnista ja kirjoitusrutiinien muodostamisesta; rohkeudesta, rentoudesta ja omaäänisyydestä. Hah! Kun itse istahdan täysin vailla tavoitteita blogin ääreen, yksikään ajatus ei liiku päässä. Kammottava tyhjän ruudun paniikki. Sama lukko on kaikessa muussakin kirjoittamisessa.

Olen ollut satunnaisia pakollispläjäyksiä huomioimatta ns. oikeasti kirjoittamatta jotakuinkin kolme vuotta. Tuntuu oudolta, vieraalta, hieman tyhjältä. Viime aikoina pieniä ituja on kuitenkin noussut: tekisi mieli kokeilla pitkästä aikaa lyhytproosaa, kirjoittaa vaikka sarjaa kotikerrostalon/lähiön naapureista ja asukkaista. Vanhoihin, keskeneräisiin proosakyhäelmiini tuskin enää palaan. Seassa on paljon käyttökelpoistakin, mutta aika on ajanut niiden ohitse, teemat eivät enää samalla tavalla kiinnosta kuin keskeneräisyyksien syntyhetkellä.

Kokonaan kirjoittamatta en voi olla kai koskaan. Kun yllä viittaan että en ole kirjoittanut ”oikeasti”, se tarkoittaa, että en ole kirjoittanut a) tietokirjoja, b) proosaa, c) henkilökohtaista blogia. Olen päivittänyt ammatillista blogiani laiskasti ja huvitellut kuvien kanssa harrasteblogissani. Eräänlaista sormiharjoittelua…

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s