Alhosta ylös

Pixabay water-lily-4462_640
Keuhkojeni värekarvat tuskin koskaan näyttävät näin kukoistavilta (eikä kenenkään, kuvassa lumpeenkukka), mutta ainakin olo on raikkaampi. Kuva Pixabaysta, lisensoitu CCO 1.0

 

Viime viikonloppu oli yhtä suurta tupakantuskaa. Lopulta turvauduin sähkötupakkaan, vaikka olin ajatellut, että en halua käyttää sitäkään ja tavallaan pitkittää lopullista nikotiinista vieroittumista. Mutta jos vaihtoehtona on sortuminen, sähkötupakka ajaa asiansa.

Itse asiassa olen aika ylpeä itsestäni juuri nyt: pääsin yli useamman tilanteen ja tuskastuttavan tukalan päivän, jolloin olisi ollut niin kovin helppo kurvata kioskin ovesta sisään ja ostaa aski tupakkaa. Maanantaina tupakoimattomuutta tuli täyteen kaksi viikkoa. Suurimman osan ajasta mieliala on ollut luonteelleni epätyypillisen synkkä, mutta pikkuhiljaa alan nähdä hyviäkin puolia. Eilen taisi olla ensimmäinen päivä kun pystyin jo hetkeksi unohtamaan tupakoinnin.

  • polttaminen loppui ma 24.3. klo 14.48
  • olen säästänyt 16 päivässä rahaa melkein 40 e
  • olen jättänyt polttamatta 160 tupakkaa
  • en ole repsahtanut kertaakaan
  • helpotin tuskaa nikotiinipitoisella sähkötupakalla
  • mielentila synkkä, ilkeä ja äreä, pientä piristymistä havaittavissa
  • vaikeusaste asteikolla 1-10: 9

Musta laatikko

Vaikeaa, vaikeaa. Ei mitään positiivisuus-bullshittia todellakaan tiedossa, joten jos sellaista kaipaat, lopeta lukeminen.

Mantrahan kuuluu, että aluksi tupakantuska iskee 3 x päivässä 3 min kerralla – ja että se on helppo voittaa. On, varmasti, jos pitäisi paikkansa.

Ekat noin kuusi päivää taittuivat kevyesti, varmaankin uutuudenviehätyksessä ja näyttämisenhalussa. Sitten…jatkuva, järkyttävän kova tupakanhimo heräämisestä nukkumaanmenoon saakka. Tätä takana nyt noin puolet 12 päivästä.

Polttamattomuus tuntuu tyhjyydeltä elämässä, sielussa ja kehossa. Tänään kävelin ihanassa aurinkoisessa säässä ja tunsin sisälläni onnettoman kolon. Olisin voinut ryöstää ja tappaa yhdestä savukkeesta.

En vaan ole piruuttanikaan polttanut. Enkä siis tappanut.

Tarkkailen itseäni ihmiskokeena. Missä vaiheessa tupakanhimo laantuu ja elämä voittaa?

 

 

 

 

Lupa evätty pysyvästi

CCO 1.0
CCO 1.0

Kahdeksan tupakoimattoman päivän jälkeen tupakantuska ei suinkaan ole helpottanut vaan tuntuu nyt olevan huipussaan. Alkuhan menikin suht kivuttomasti.

Sisäinen nikotiinihirviöni tuntuu olevan Potter-kirjojen arkkivihollisen, Lordi Voldemortin, kaltainen sinnikäs tyyppi: vaikka se kärsii ja kituu ja hajoaisi palasiksi, se kerää voimia ja iskee kun vähiten odottaa.

En tietenkään anna Vollelle periksi. Tuskasta huolimatta iloitsen tupakanhajuttomuudestarahojen säästymisestä ja erityisesti huonon omantunnon puuttumisesta, ja yritän ajatella mahdollisimman paljon kaikkea muuta kuin tupakkaa, ällöttävää tupakkaa. Samalla suhtaudun itseeni kuin koe-eläimeen: ahaa, nyt se käyttäytyy noin ja aijaaha, nyt se yrittää tuota kautta ulos.

Olen jo selvästi aloittanut ensimmäisen repsahduksen petaamisen. Samat kuviot toistuivat myös ensimmäisellä (onnistuneella) lopetuskerralla. Harmi, että silloista tupakoimattomuuspäiväkirjaa ei ole enää tallessa, joten en voi tarkistaa, mutta muistelen, että repsahduksia/lipsahduksia tapahtui 1-2 ensimmäisten kuukausien aikana ja molemmat olivat vain savukkeen tai korkeintaan muutaman mittaisia. En antanut itselleni uutta lupaa polttaa enkä lannistunut takapakeista.

Se, miten kymmenen vuoden polttamattomuus muuttui yllättävän nopeassa tahdissa päivittäiseksi polttamiseksi on nimittäin aika erilainen kuvio kuin tupakan tai kahden repsahdus-lipsahdukset. Minulla polttamiseen on aina liittynyt lapsellista kapinointia ja tuossa elämänvaiheessa irrottautuminen entisestä elämästä nosti vanhan kapina-ajatuksen esiin:  voin tehdä ihan mitä huvittaa! Vaikka polttaa! Eräänlaista vääristynyttä kaikkivoipaisuus- ja voimaantumisajattelua. Annoin itselleni luvan polttaa. Se oli vähän kuin palkinto vuosien kunnollisuudesta.

Tupakan avulla ei kukaan tietenkään voimaannu kuin korkeintaan 15 sekunniksi. Ja jopa sinäkin kröh…nautittavana aikana mielessä voi käydä mustanpuhuva ajatus äkkikuolemasta aivoinfarktiin jos ja kun tuntee nikotiinin humahtavan päähän.

Ei ihme että uuvuttaa ja uni ei tule, kun ajatuksiaan vastaan on koko ajan taisteltava ja muistuteltava itseään syistä lopettaa. Loistavia muistuttelijoita onneksi löytyy netistä paljon, tänään olen virkistänyt muistiani mm. vuoden 2013 parhaimmilla tupakavastaisilla videoilla.

Ristiriitaa vieroitusoireissa

CCO 1.0
CCO 1.0

Valitin useamman päivän jatkunutta äärimmäistä uupumusta. Se on kenties hieman helpottanut, mutta toisaalta en ole saanut pariin yöhön nukuttua kunnolla eli pian taas uuvuttaa.

Olen aina ollut ylimaallisen hyvä nukkuja, ei nukahtamisongelmia, ei katkonaisia yönunia: kellahdan sänkyyn, luen hetken, sammutan valot ja swiiips vaivun syvään uneen. Mutta nyt: pyörimistä ja puoliunisia ajatuksia joihin liittyy aina jokin unohdus tai toisto: viime yönä etsin netistä tupakoinninlopettamislaskureita ja sitä edellisenä yönä pinnailin Pinterestiin kuvia läpi yön… jotenkin ne menivät aina väärin ja kuvat piti etsiä yhä uudelleen.

Tupakkaa tekee mieli lähes koko ajan. Eilen kävelin katse maahan luotuna: en etsinyt kevätkukkia vaan metsästin silmilläni tupakanstumppeja (joita btw on aivan liikaa kaduilla rumana roskana). EN sentään niitä keräillyt – mutta kieltämättä mietin mitä teen, jos satun bongaamaan polttamattoman savukkeen. Alkaa tupakanhimo mennä jo naurettavuuksiin. Varsin tehokas esimerkki nikotiinin koukuttavuudesta: se on huume ja tupakoitsija narkomaaniin verrattava surkile.

Ainoa positiivinen yllätys on ollut se, että esimerkiksi kaupassa ja kotitöitä tehdessä olen ollut aiempaa kärsivällisempi ja levollisempi koska ei ole kiire tupakalle.