Puolet elämästä savuina ilmaan

Aika järkyttävä ja pysäyttävä laskutoimitus: olen polttanut puolet elämästäni.

http://pixabay.com/fi/savukkeet-tuhka-kallistus-83571/# CCO 1.0
Pixabay-kuva CCO 1.0

Takana on jo yksi onnistunut lopetus, jota kesti kymmenkunta vuotta. Sinä aikana minusta kehittyi tupakkanatsi, inhosin ja vihasin tupakanhajua ja tupakoitsijoita. Kunnes…lomamatkalla hairahduin ”maistamaan”, koska ”enhän enää ollut koukussa”. Jo lomaviikon lopulla poltin päivittäin ja kotiin tultuani ostin ensin ”vain yhden askin” ja ”poltin satunnaisesti”… Vihdoin tänä keväänä havahduin siihen, että ”satunnaista ja vähäistä” polttelua oli kestänyt jo viisi vuotta.

Tavoitteena on nyt kartuttaa polttamattomia vuosia loppuelämän ajan. Tupakointi on saatava loppumaan – koska se nyt vain on hölmö, turha, kallis, haiseva ja vaarallinen tapa.

Takana tätä kirjoitettaessa KUUSI kokonaan savutonta päivää. Lohtuna on ollut sähkötupakka, joka antaa vähän samanlaisen kokemuksen polttelusta kuin tupakointikin, mutta ilman tervaa ja häkää. Nikotiinia tässä versiossa jonkin verran.

Sähkötupakka on helpottanut alkua, mutta en pidä ajatuksesta, että tavallaan sumutan itseäni ja teen edelleen samaa kuin tupakoivana eli pysyttelen kiinni sekä nikotiinissa että tavassa tuprutella. Tänään on ollut ensimmäinen päivä ilman sähkötupakan lievitystä – yksinkertaisesti siksi, että sekin tympii.

Hairahduin ensimmäisellä viikolla ostamaan Allen Carrin kirjan Stumppaa tähän! Kyseessä on brittiläisen – nyttemmin keuhkosyöpään kuolleen – tilintarkastaja-tupakoinninlopettamisgurun klassikkoteos, jossa tupakanpolton lopettamiseen suhtaudutaan raa’alla asenteella. Asenne on se, että tupakoijan on lopetettava itsensä surkuttelu, lakattava pelkäämästä ja ajateltava lopettamista ennen kaikkea iloisena asiana. Kuulostaa perin yksinkertaiselta, mutta takana on se totuus, että suurin osa tupakoitsijoista todellakin luulee, että elämä ilman tupakkaa on ankeaa, harmaata ja ilotonta ja että he lopetettuaan uhrautuvat ja joutuvat luopumaan jostain merkittävästä ja tärkeästä.

Carrin kirjassa tupakoinnista riisutaan kaikki gloria ja suhtaudutaan siihen vain sairaalloisena tapana ja vakavana riippuvuutena, josta ei koskaan ole seurannut kenellekään mitään hyvää. Carr konkretisoi uhkan ja puhuu sisimmässämme elävästä nikotiinihirviöstä, joka on nitistettävä. Realistisesti muistutetaan siitäkin, että nikotiiniriippuvuus on vuosien riippuvuuden aikana ehtinyt luoda aivoihin nikotiinireseptoreita, jotka eivät katoa mihinkään vaikka polttamisen lopettaakin. Nikotiinihirviötä ei  siis oikeastaan saa koskaan kokonaan hengiltä, mutta sen voi tainnuttaa. Jos hirviön herättää, reseptorit käynnistyvät välittömästi taas nikotiinia saatuaan ja surauttavat annoksen dopamiinia tupakoitsijan iloksi. Ilo tosin on lyhyt, hetken päästä nikotiinihirviö kinuaa lisää nikotiinia. Ja siinä sitä sitten taas ollaan…

CCO 1.0 http://pixabay.com/fi/kuolema-kuolleiden-ihmiset-zombie-161695/
Pixabay-kuva CCO 1.0

Carrin kirja on hieman ärsyttävästi kirjoitettu, mutta sen sisältämät ajatukset ovat pitkälti samoja joita itse kelasin edellisen lopetuksen aikana. Samaa mieltä olen mm. siitä, että toisin kuin yleensä neuvotaan, en halua muuttaa omia rutiinejani ja muita tapojani – vaikkapa nautintoa aamukahvista tai hyvästä punaviinistä – vain siksi, että luovun tupakasta. Lopetan tupakoinnin, en muuta koko elämääni.

Kun ja jos tekee mieli tupakoida, katson kuvan surullista, tupakoivaa naista. Tupakka ei oikeasti auta missään tilanteessa: polttaminen ei anna voimia, hermoja tai sietokykyä – se vain vie niitä.

CCO 1.0 http://pixabay.com/fi/surullinen-tytt%C3%B6-masentunut-236769/
Pixabay-kuva CCO 1.0

 

 

Mainokset