Alhosta ylös

Pixabay water-lily-4462_640
Keuhkojeni värekarvat tuskin koskaan näyttävät näin kukoistavilta (eikä kenenkään, kuvassa lumpeenkukka), mutta ainakin olo on raikkaampi. Kuva Pixabaysta, lisensoitu CCO 1.0

 

Viime viikonloppu oli yhtä suurta tupakantuskaa. Lopulta turvauduin sähkötupakkaan, vaikka olin ajatellut, että en halua käyttää sitäkään ja tavallaan pitkittää lopullista nikotiinista vieroittumista. Mutta jos vaihtoehtona on sortuminen, sähkötupakka ajaa asiansa.

Itse asiassa olen aika ylpeä itsestäni juuri nyt: pääsin yli useamman tilanteen ja tuskastuttavan tukalan päivän, jolloin olisi ollut niin kovin helppo kurvata kioskin ovesta sisään ja ostaa aski tupakkaa. Maanantaina tupakoimattomuutta tuli täyteen kaksi viikkoa. Suurimman osan ajasta mieliala on ollut luonteelleni epätyypillisen synkkä, mutta pikkuhiljaa alan nähdä hyviäkin puolia. Eilen taisi olla ensimmäinen päivä kun pystyin jo hetkeksi unohtamaan tupakoinnin.

  • polttaminen loppui ma 24.3. klo 14.48
  • olen säästänyt 16 päivässä rahaa melkein 40 e
  • olen jättänyt polttamatta 160 tupakkaa
  • en ole repsahtanut kertaakaan
  • helpotin tuskaa nikotiinipitoisella sähkötupakalla
  • mielentila synkkä, ilkeä ja äreä, pientä piristymistä havaittavissa
  • vaikeusaste asteikolla 1-10: 9

Lupa evätty pysyvästi

CCO 1.0
CCO 1.0

Kahdeksan tupakoimattoman päivän jälkeen tupakantuska ei suinkaan ole helpottanut vaan tuntuu nyt olevan huipussaan. Alkuhan menikin suht kivuttomasti.

Sisäinen nikotiinihirviöni tuntuu olevan Potter-kirjojen arkkivihollisen, Lordi Voldemortin, kaltainen sinnikäs tyyppi: vaikka se kärsii ja kituu ja hajoaisi palasiksi, se kerää voimia ja iskee kun vähiten odottaa.

En tietenkään anna Vollelle periksi. Tuskasta huolimatta iloitsen tupakanhajuttomuudestarahojen säästymisestä ja erityisesti huonon omantunnon puuttumisesta, ja yritän ajatella mahdollisimman paljon kaikkea muuta kuin tupakkaa, ällöttävää tupakkaa. Samalla suhtaudun itseeni kuin koe-eläimeen: ahaa, nyt se käyttäytyy noin ja aijaaha, nyt se yrittää tuota kautta ulos.

Olen jo selvästi aloittanut ensimmäisen repsahduksen petaamisen. Samat kuviot toistuivat myös ensimmäisellä (onnistuneella) lopetuskerralla. Harmi, että silloista tupakoimattomuuspäiväkirjaa ei ole enää tallessa, joten en voi tarkistaa, mutta muistelen, että repsahduksia/lipsahduksia tapahtui 1-2 ensimmäisten kuukausien aikana ja molemmat olivat vain savukkeen tai korkeintaan muutaman mittaisia. En antanut itselleni uutta lupaa polttaa enkä lannistunut takapakeista.

Se, miten kymmenen vuoden polttamattomuus muuttui yllättävän nopeassa tahdissa päivittäiseksi polttamiseksi on nimittäin aika erilainen kuvio kuin tupakan tai kahden repsahdus-lipsahdukset. Minulla polttamiseen on aina liittynyt lapsellista kapinointia ja tuossa elämänvaiheessa irrottautuminen entisestä elämästä nosti vanhan kapina-ajatuksen esiin:  voin tehdä ihan mitä huvittaa! Vaikka polttaa! Eräänlaista vääristynyttä kaikkivoipaisuus- ja voimaantumisajattelua. Annoin itselleni luvan polttaa. Se oli vähän kuin palkinto vuosien kunnollisuudesta.

Tupakan avulla ei kukaan tietenkään voimaannu kuin korkeintaan 15 sekunniksi. Ja jopa sinäkin kröh…nautittavana aikana mielessä voi käydä mustanpuhuva ajatus äkkikuolemasta aivoinfarktiin jos ja kun tuntee nikotiinin humahtavan päähän.

Ei ihme että uuvuttaa ja uni ei tule, kun ajatuksiaan vastaan on koko ajan taisteltava ja muistuteltava itseään syistä lopettaa. Loistavia muistuttelijoita onneksi löytyy netistä paljon, tänään olen virkistänyt muistiani mm. vuoden 2013 parhaimmilla tupakavastaisilla videoilla.

Viikko takana

Pixabay smoking-kills-156516_640
Pixabay CCO 1.0

Viikon polttamattomuuden kunniaksi rujo muistutus siitä miksi ei kannata repsahtaa: tupakka tappaa! Ok, se tappaa niin pirun hitaasti että tyhmempi ei sitä älyä, mutta lukemattomat sairaudet ovat kytköksissä tupakkaan. Olen ollut todella onnekas, koska en ole sairastanut edes tupakoitsijoille tyypillisiä hengitystieinfektioita, mutta jossain vaiheessa se minunkin hyvä tuurini loppuisi jos kessuttelua jatkaisin.

Naisena, turhamaisena, ilahduttaa jo se, että elimistö saa nyt enemmän happea ja sehän näkyy suoraan mm. ihon ja hiuksien kunnossa.

Lopettavia pelotellaan aina lihomisella, mutta 50 kg painavana minulla siihen onneksi on varaa – ja asiaan voi itsekin vaikuttaa valitsemalla naposteltavansa.

Pahin vieroitusoire on yllättäen ollut karmaiseva väsymys. Tuntuu, etten aamuisin edes herää kunnolla ja vaellan läpi päivän uuvahtaneena, odottaen nukkumaanmenoa. Pakkohan tämän on hiljalleen hellittää…

Näin on ensimmäinen viikko sujunut:

  • polttaminen loppui ma 24.3. klo 14.48
  • olen säästänyt viikon aikana noin 17 e
  • olen jättänyt polttamatta 70 tupakkaa
  • en ole repsahtanut kertaakaan
  • avustin lopettamista nikotiinipitoisella sähkötupakalla ma-la
  • vieroitusoireet: ensimmäisinä päivinä päänsärkyä ja pari pientä kilahdusta, loppuviikosta armotonta väsymystä
  • vaikeusaste asteikolla 1-10: 6

Sähkötupakkaa korvikkeeksi?

Tutustuin sähkötupakkaan noin pari vuotta sitten kokeilemalla ulkomailta tuotua halpismallia. Ko. sähkörööki näytti perinteiseltä savukkeelta, pääkin hehkui kuin kessutellessa ja savua = höyryä muodostui kuten oikeastakin tupakasta. Pieni ajatus oli jo tuolloin, että josko laitteella saisi itsensä huijattua lopettamaan. Ongelmana oli se, että nikotiininestepatruuna oli liian vahvaa ja polttelu aiheutti huonon olon. Lahjoitin sähkötupakan eteenpäin ja jatkoin normipolttelua.

ecigarette eGo-T
Sähkötupakat eivät juurikaan enää muistuta normisavukkeita, enemmänkin lääkeampulleja. Niiden ympärille on muodostunut ”höyryttelykulttuuri”.

Tänä keväänä sain ”modernimman” sähkötupakan, malliltaan taitaa olla yleisin ja tunnetuin erilaisista sähkötupakoista (eGo-T). Tällä kertaa myös nikotiininesteiden vahvuus oli kohdallaan.

Yksi asia mitä en ole koskaan ymmärtänyt sähkötupakoiden kohdalla: miksi ihmeessä joku kiskoisi keuhkoihinsa mintun, mustaherukan, suklaan, vaniljan tai hedelmäisen kuppikakun makuista höyryä? Missä koukku kun palkkiona ei ole nikotiinia? Miksi huoltoasemilla ja ruokakaupan kassoillakin myydään nykyään nikotiinittomia sähkötupakkavermeitä ja nikotiinitonta nuuskaa? Onko se jokin uusi pirullinen salajuoni saada nuoret kokeilemaan keuhkoihin vedettäviä tai huuleen tungettavia tuotteita? Tyyliin treenaa ensin nikotiinittomilla, siirry sitten kunnon myrkkyyn.

Parastahan sähkötupakassa on se, että jos sitä käyttää tupakoinnin vähentämisen tai lopettamisen tukena, tavallaan mistään ei tarvitse luopua. Tämä on tietysti myös se pahin juttu. Eikö lopettamisessa nimenomaan ole kyse 1) nikotiinista vieroittumisessa ja 2) tupakointitavan murtamisessa. Sähkötupakan tupruttelu – tai HÖYRYTTELY, kuten vannoutuneet sähkötupakoitsijat sitä nimittävät – ei välttämättä vieroita kummastakaan. Nikotiininesteitä höyryttelevä säilyttää nikotiiniriippuvuutensa ja samalla tavan näperrellä käsissään tupakan kaltaista tuotetta ja puhallella ilmaan kiehkuroita.

Kivastihan sähkötupakka auttaa paikkaamaan sitä järkyttävää tyhjyyden tunnetta joka tupakoinnin lopettamisesta seuraa. Jos elämää on tottunut rytmittämään tupakkatauoilla – mikseivät ne voisi olla vaikka porkkanataukoja? – tuntuu että päivässä ei ole enää mitään odotettavaa. Sairas ja käsittämätön ajattelutapa, myönnän, mutta yksi osa tupakoitsijan aivopesua.

Sähkötupakan valinneet näyttäytyvät netissä suoranaisena höyrypäiden kulttina mikä herättää minussa heti vastustusta. Haluan eroon riippuvuudesta, en kaipaa tilalle toista riippuvuutta. Lisäksi sähkötupakointi on hankalaa – oikeaoppisesti vekotinta pitäisi puhdistella ja huoltaa päivittäin. En taida haluta moista riippakiveä – idea kun on vapauttaa aikaa ja energiaa johonkin järkevään tekemiseen.

Säilytän sähkötupakkavehkeet pahan päivän varalle, mutta päivittäiseen käyttöön en niitä halua enkä näköjään edes tarvitse – hallelujaa sille!

 

Puolet elämästä savuina ilmaan

Aika järkyttävä ja pysäyttävä laskutoimitus: olen polttanut puolet elämästäni.

http://pixabay.com/fi/savukkeet-tuhka-kallistus-83571/# CCO 1.0
Pixabay-kuva CCO 1.0

Takana on jo yksi onnistunut lopetus, jota kesti kymmenkunta vuotta. Sinä aikana minusta kehittyi tupakkanatsi, inhosin ja vihasin tupakanhajua ja tupakoitsijoita. Kunnes…lomamatkalla hairahduin ”maistamaan”, koska ”enhän enää ollut koukussa”. Jo lomaviikon lopulla poltin päivittäin ja kotiin tultuani ostin ensin ”vain yhden askin” ja ”poltin satunnaisesti”… Vihdoin tänä keväänä havahduin siihen, että ”satunnaista ja vähäistä” polttelua oli kestänyt jo viisi vuotta.

Tavoitteena on nyt kartuttaa polttamattomia vuosia loppuelämän ajan. Tupakointi on saatava loppumaan – koska se nyt vain on hölmö, turha, kallis, haiseva ja vaarallinen tapa.

Takana tätä kirjoitettaessa KUUSI kokonaan savutonta päivää. Lohtuna on ollut sähkötupakka, joka antaa vähän samanlaisen kokemuksen polttelusta kuin tupakointikin, mutta ilman tervaa ja häkää. Nikotiinia tässä versiossa jonkin verran.

Sähkötupakka on helpottanut alkua, mutta en pidä ajatuksesta, että tavallaan sumutan itseäni ja teen edelleen samaa kuin tupakoivana eli pysyttelen kiinni sekä nikotiinissa että tavassa tuprutella. Tänään on ollut ensimmäinen päivä ilman sähkötupakan lievitystä – yksinkertaisesti siksi, että sekin tympii.

Hairahduin ensimmäisellä viikolla ostamaan Allen Carrin kirjan Stumppaa tähän! Kyseessä on brittiläisen – nyttemmin keuhkosyöpään kuolleen – tilintarkastaja-tupakoinninlopettamisgurun klassikkoteos, jossa tupakanpolton lopettamiseen suhtaudutaan raa’alla asenteella. Asenne on se, että tupakoijan on lopetettava itsensä surkuttelu, lakattava pelkäämästä ja ajateltava lopettamista ennen kaikkea iloisena asiana. Kuulostaa perin yksinkertaiselta, mutta takana on se totuus, että suurin osa tupakoitsijoista todellakin luulee, että elämä ilman tupakkaa on ankeaa, harmaata ja ilotonta ja että he lopetettuaan uhrautuvat ja joutuvat luopumaan jostain merkittävästä ja tärkeästä.

Carrin kirjassa tupakoinnista riisutaan kaikki gloria ja suhtaudutaan siihen vain sairaalloisena tapana ja vakavana riippuvuutena, josta ei koskaan ole seurannut kenellekään mitään hyvää. Carr konkretisoi uhkan ja puhuu sisimmässämme elävästä nikotiinihirviöstä, joka on nitistettävä. Realistisesti muistutetaan siitäkin, että nikotiiniriippuvuus on vuosien riippuvuuden aikana ehtinyt luoda aivoihin nikotiinireseptoreita, jotka eivät katoa mihinkään vaikka polttamisen lopettaakin. Nikotiinihirviötä ei  siis oikeastaan saa koskaan kokonaan hengiltä, mutta sen voi tainnuttaa. Jos hirviön herättää, reseptorit käynnistyvät välittömästi taas nikotiinia saatuaan ja surauttavat annoksen dopamiinia tupakoitsijan iloksi. Ilo tosin on lyhyt, hetken päästä nikotiinihirviö kinuaa lisää nikotiinia. Ja siinä sitä sitten taas ollaan…

CCO 1.0 http://pixabay.com/fi/kuolema-kuolleiden-ihmiset-zombie-161695/
Pixabay-kuva CCO 1.0

Carrin kirja on hieman ärsyttävästi kirjoitettu, mutta sen sisältämät ajatukset ovat pitkälti samoja joita itse kelasin edellisen lopetuksen aikana. Samaa mieltä olen mm. siitä, että toisin kuin yleensä neuvotaan, en halua muuttaa omia rutiinejani ja muita tapojani – vaikkapa nautintoa aamukahvista tai hyvästä punaviinistä – vain siksi, että luovun tupakasta. Lopetan tupakoinnin, en muuta koko elämääni.

Kun ja jos tekee mieli tupakoida, katson kuvan surullista, tupakoivaa naista. Tupakka ei oikeasti auta missään tilanteessa: polttaminen ei anna voimia, hermoja tai sietokykyä – se vain vie niitä.

CCO 1.0 http://pixabay.com/fi/surullinen-tytt%C3%B6-masentunut-236769/
Pixabay-kuva CCO 1.0